Hallitus kokousti kahden peräkkäisen tapahtumaviikonlopun jälkeen 11.8. alla kuulumiset tapahtumista.
Kerhon oma kesätapahtuma vietettiin 31.7. Lappeenrannan maisemissa. Tapahtuma pidettiin tänä vuonna mini versiona, jotta pystyimme järjestämään tapahtuman terveysturvallisesti, sekä varmistamaan tapahtuman järjestymisen rajoitusten puitteissa.
Itse tapahtuma sujui mukavassa tunnelmassa. Sääennuste oli luvannut hieman epävakaata säätä tapahtumapäivälle, mutta ilma olikin varsin hyvä koko tapahtuman ajan. Kokoonnuimme puolilta päivin Lappeenrannan linnoitukseen ravintola Kehruuhuoneelle, jossa söimme maittavan lounaan. Lounaan jälkeen oli mahdollista tutustua linnoitukseen ja lähialueeseen. Linnoitukselta siirryimme Lappeenrannan torille, missä alkoi Lappeenranta Cruisingin. Lappeenranta Cruisingia vietettiin tänä vuonna 20-vuotis juhlacruisingin merkeissä. Torilta kerhollemme oli varattu oma parkkipaikka. Toritapahtuman jälkeen cruising jatkui letka-ajeluna kaupungin läpi Tapavainolan kylätalolle. Tapavainolassa ilta jatkui bileiden merkeissä, joissa esiintyi Relax Trio sekä Brandy Rockers.
Seuraavana viikonloppuna 7.8. olikin vuorossa Malmi Power & Go festivaali Malmin lentokentällä. Kerhomme oli esillä omalla osastolla hangaarissa järjestetyssä näyttelyssä. Kerhomme osastolla oli näytillä Ari Saroman upea -67 Camaro. Kiitos vielä Arille auton näytille tuomisesta! Malmin tapahtumaa sää ei valitettavasti täysin suosinut ja kävijöitä olisi mahtunut paikalle enemmänkin. Kiihdytyssuoralla päästiin kuitenkin aamupäivästä ajamaan, joten aivan yhtä kosteaa ei ollut kun viimevuotisessa Show & Go tapahtumassa.
Itse kokouksessa agendalla oli tulevan viikonlopun 14.-15.8. Buick meet Somerolla, missä kerhomme tulee olemaan esillä. Tapahtuma on jäseniemme Markon ja Ninan todella laadukkaasti järjestämä. Mikäli sinulta löytyy Buick merkkinen harrasteajoneuvo, tai kyseiset ajoneuvot kiinnostavat muuten, kannattaa ehdottomasti lähteä vierailemaan tapahtumassa. Tapahtuma on tapahtumaohjelman osalta lisäksi täysin maksuton. Lisätietoa tapahtumasta löytyy: https://buickmeet2021.webnode.fi/
Lisäksi kokouksessa suunniteltiin ja päätetiin järjestää toinen GM-Cruising ajelutapahtuma tälle vuodelle. Tapahtuma järjestetään 25.9. Reittinä tullaan ajamaan sama reitti, minkä ajoimme viime syksynä Malmin lentokentältä Sipoon BOX CAFÉ & GRILLiin. Sipoosta on vielä mahdollisuus jatkaa Porvoon cruisingiin. Kokoontuminen klo 14.00 Malmin lentokenttärakennuksen edessä ja letka lähtee 14.30.
Terveisin Jere & hallitus